Siiri Enorannan
kirjoittama Nokkosvallankumous kertoo taistosta ylempää tahoa vastaan
realistisessa tulevaisuudenkuvassa. Tässä maailmankuvassa, joka luokittuu
suoraan dystopiaksi, on viestintälaitteet vietyjä, vesi saastutettua ja paikat
ränsistyneitä ja ruostuneita. Näiden lisäksi alueella vallitsee vitsaus nimeltä
ydinsäteily, minkä takia jokainen siellä elävä olento kuolisi loppujen lopuksi.
Toisin sanoen, toivoa paremmasta tulevaisuudesta ei pitäisi olla. Kuitenkin
tähänkin helvettiin on mahtunut pari muista ihmisistä eriävää henkilöä, jotka
aikovat palauttaa oikeuden ja tasa-arvon tähän unohdettuun paikkaan. Tai
ainakin yrittävät. Onko yritys kuitenkaan sen arvoinen?
Päähenkilöille on
luotu selvästi kiintoisat persoonat. Huolimatta siitä, että ne ovat lähes
täysin erilaisia toisistaan, heidän välillään vallitsee kiintoisa yhteys. Tämä
yhteys liittää heidät yhteen aluksi hieman
erikoisemmalla tavalla, kun he tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa
paratiisissa. Paratiisista heille jäikin aluksi vain muistoksi pieniä
piirteitä. Nokkosten johtajan Dharanin päässä pyörivät vain ne siniset silmät,
joiden omistajan Vayun mieleen ei muuta mahdu kuin ne kuparinruosteiset,
hohdokkaat silmät. Nämä asiat saavat pojat toistensa luokse, kuin Aurinkoa
tarvitseva Maa. Samoin tarvitsevat he toisiansa. Siinä, missä Maa tarvitsee
Auringon valoa ja lämpöä tarjotakseen ihmisille paikan jossa elää, tarvitsee
Vayu Dharania, joka Auringon tavoin tahtoo antaa toivoa ja elämää muille
taukoamatta.
Vayu ja Dharan ovat
molemmat kiviverisiä, mikä erottaa heidät muista ihmisistä maan päällä. He
pystyvät eräänlaisten porttien kautta menemään toiseen maailmaan, josta tulee
heidän pakopaikkansa. Siinä missä Vayu pakenee siansilmäistä henkilöä ja hänen
pikku laumaansa, Dharan pakenee sitä kaikkea vastuuta joka hänelle lankeaa.
Tätä paratiisia ei tietenkään muut saavuta. Dharan ja Vayu rakastuvat herkästi
toisiinsa, mutta heidän läheisyyttään saa lukea enemmän paratiisimaailmassa,
kuin oikeassa. Tähänkin on tietenkin syy.
Päähenkilöt olivat
kirjassa onnistuneesti luotuja ja mielenkiintoisia. Heidän ajatuksensa eivät
aina ole selkeitä, mutta eipä ole kirja itsekään. Poikien ajatukset vaikuttaa
lukiessa täysin erilaisilta, mutta syvällisemmin ajateltaessa niillä on sama
pohja. Joten jos lukee tämän kirjan, lukekoon sen ajatuksella. Vayu ja Dharan
ovat kiviverisyydestään huolimatta aivan normaaleja ihmisiä. Niin Vayukin oli
ennen kuin sai tietää asiasta. Kuitenkin kirjassa keskitytään kuvailemaan
heidän erikoisuuttaan ja ajatuksiaan niin vahvasti, että lukiessa saattaa jopa
unohtaa yhdennäköisyydet normaalien ihmisten kanssa. Kuvailu henkilöistä on
taitavaa ja hyvin yksityiskohtaista tietyissä kohdissa. Hahmojen kehitys koko
kirjan aikana tuntui olevan vähäistä, sillä ajatukset taisivat pysyä samoina
koko ajan. Niiden pohja ei muuttunut. Se oli yksi asioista, joista en itse
lukijana pidä. Eikä henkilöistä voi edes sanoa, olisivatko he hyvien vai
pahojen puolella. Heidän ajatuksensa ja päämääränsä ovat hyviä, mutta mikään
hyvä ei tule ilman huonoja puolia. Hyvän päämäärän toteuttamiseen tarvitaan
aina vähintään ripaus pahuutta, niin kävi myös tässäkin kirjassa. Miten voidaan
saattaa oma joukko voittoon? Taistelemalla, tappamalla. Ne ovat asioita joita
ei voi välttää, vaikka kuinka hyvää tahtova olisikin.
Kirjan sivuhenkilöt
saivat aivan liian vähän tilaa ja ajatuksia kirjassa. Sen pystyi huomaamana
siitä, kuinka hahmojen nimet ja persoonat tuntuivat unohtuvan joka hetki. Kuka
olikaan Aie? Mikä olikaan tämän hahmon nimi? Sivuhahmoihin ei päässyt
syventymään kunnolla, joten vaikutelma heistä jäi kovin pinnalliseksi ja
yksipuoliseksi. Sivuhenkilöt olivat todella tärkeitä kirjan juonen kannalta,
mutta he saivat siltikin aivan liian vähän tilaa. Aivan kuin heidät olisi
jätetty kokonaan turhiksi. Asia ei todellakaan ollut niin. Suosikkihahmonikin
sai niin vähän kirjaimia itselleen. Krito olisi ansainnut enemmän. Jäin
janoamaan lisää Kritosta ja loppujen lopuksi hän jäi lähes täysin mysteeriksi
minulle. Hahmo, josta halusin tietää kaikkein eniten. Se ärsyttää ja saa
melkein itkemään. Krito olikin lähes ainoa hahmo keneen rakastuin täysin.
Henkilökohtaisesti en pitänyt toisesta päähenkilöstä melkein yhtään. Mokoma
Vayu. Dharan taas oli upea hahmo, mutta todellisuudessa en edes haluaisi tuntea
hänen kaltaistaan henkilöä.
Kirjan juoni on
omaperäinen ja tarkkaan harkittu, mikä kutkuttavine juonenkäänteineen saa
suorastaan janoamaan lisää tekstiä. Juonessa on toivoa, toivoa paremmasta
tulevaisuudesta, mikä saa jo pian lukijankin uskomaan parempaan tulevaisuuteen
kirjan maailmassa.
Alkutilanne kirjassa
ei ollut läheskään niin kliseinen kuin luulin sen olevan. Ensimmäinen luku
kirjassa sai jo adrenaliinin pumppaamaan. Vayu juoksemassa metsässä
siansilmäistä ja hänen seuraajiaan pakoon. Toisessa luvussa syvennytettiin jo
kirjan maailmaan paremmin. Siinä koko kirjan juoni alkoi hahmottua paremmin.
Kurohärmä ja Satakoski on pommitettu pirstaleiksi ja asukkaat kuljetettu
vankileireille Korotraton toimesta. Dharan kokoaa joukkojaan Korotratoa vastaan.
Vielä jonain päivänä Nokkoslasten ja Korotraton olisi otettava yhteen ja se
päivä lähenee päivä päivältä, tunti tunnilta, minuutti minuutilta, sekunti
sekunnilta. Dharan on Marmorin suvun viimeinen kiviverinen. Vayu on Granitan
suvun lähes ainut perillinen. Tämä kiviverisyys yhdistää heidät, mikä
tarkoittaa vain sitä että Granitojen ja Marmorien yhteistyö jatkuu vieläkin,
niin kuin se on jo satojen vuosien ajan. Dharanin on annettava muille toivoa
paremmasta tulevaisuudesta, jotta saisi joukkonsa taistelemaan Korotratoa
vastaan. Korotraton lisäksi on muita ongelmia. Esimerkiksi naurettava
ydinsäteily ja perinistit nuoleskelemassa Korotratoa. Miten vihreäpaitaiset ja
vapaudentahtoiset nuoret pärjäisivät täysin aseistautunutta Korotratoa vastaan?
Miljöö on tarkkaan
laadittu ja suunniteltu. Se kaikista todennäköisimmin sijoittuu tulevaisuuteen,
mutta se, että kuinka kauas, on täysi mysteeri. Kirjan maailmasta löytyy
meillekin ajankohtaisia asioita, mutta jotkin asiat ovat aivan liian kaukaa
haettuja. Kirjassa ei myöskään ole paljoakaan huipputeknisiä laitteita, jotka
voisivat viitata kauas tulevaisuuteen. Kirjan tapahtumapaikatkin ovat vähän
hämärän peitossa. Niitä on kuvailtu tarkasti, mutta aivojen perukoille jää
pienenlaisia kysymyksiä. Missä päin maailmaa tämä kaikki voisi olla? En osaa
ajatella paikkoja tälle maapallolle, osaksi tämän kiviverisyyden takia. Jos se
tapahtuisikin tällä maanpinnalla, niin kiviverisyys antaisi vihjeen, että se
tapahtuisi todella kaukana tulevaisuudessa. Kiviveristenhän sanottiin olevan jo
vuosituhansia vanhoja? Tosin kirjasta ei löydy paljoa muita asioita mitkä
viittaisivat niin kauas tulevaisuuteen, sillä heidän käyttämät laitteet ja
vastaavat ovat samoja, mitä me käytämme. Tämä kirja todella antaa
mielikuvituksen ja logiikan virrata niin pitkälle kuin vain haluaa.
Kirjalle ei voi antaa
vain yhtä lajityyppiä. Siinä missä kirja luokittuu scifiin eli
tieteiskirjallisuuteen maailmansa takia se voi luokittua kirjoitustyylinsä ja
kuvailunsa takia helposti fantasiaan. Kirja edustaa kuitenkin lähtökohtaisesti
scifiä huolimatta sen vahvoista fantasiavaikutteisista piirteistä. Kirja ei
tosin ehkä vaikuta scifiltä, mutta kirjan maailma lähes huutaa toisin.
Tämäntapainen dystopia heittää lukijan suorastaan scifin maailmaan, ainakin
tiettyjen hetkien aikana. Kirjan tapahtumat ovat suurimmilta osin yllättävän
uskottavia, kun jätetään kiviverisyydet ja sen sellaiset pois. Mielikuvituskin
on hyppinyt pelloillaan täydellä teholla, mutta kaikelle on logiikka.
Oikeastaan, lähes kaikelle. Tarkkana lukijana ärsyttää huomata jopa
pikkiriikkisiä epäkohtia kirjoissa.
Lukemista oli hankala
lopettaa kesken jotain jännittävää käännettä, se olisi aina tuntunut liian
tylyltä ja loukkaavalta kirjaa kohtaan, kun kuvailukin oli mukaansatempaavaa. Hahmoihin pystyy
sulautumaan lähes täysin, kuvailu vie mielen retkelle jolta se ei haluaisi
palata. Kuvailu on tarkkaa ja yksityiskohtaista. Kirjan kielikuvat taasen
voivat tuntua välillä oudohkoilta, vaikka ne ovatkin kekseliäitä.
Kekseliäisyydestään huolimatta ne eivät aina tunnu luovan toivottua tunnelmaa.
Sanavalinnat olivat aina yllättäviä kielikuvien tavoin.
Kirjan pohjimmainen
ajatus ja teema ovat aikamoinen mysteeri. Sekin riippuu itse lukijasta, minkä
määrittelee teemaksi. Jokainen lukee eri ajatuksien kanssa, jokainen lukee eri
tavalla. Jotkut keskittyvät maailmaan, jotkut taas hahmojen välisiin
suhteisiin. Itse en ole varma mihin keskityin. yritin keskittyä kaikkeen,
jolloin teemaa on hankala sanoa. Kirjan teema voisi esimerkiksi olla maan ja
luonnon tärkeys, sillä se voi tietyt lukijat saada ajattelemaan tätä maailmaa
ja sitä, kuinka meidän pitäisi huolehtia luonnosta ja maasta. Ilman niitä emme
mekään olisi elossa. Se voisi olla myös jotain mitä kirja voisi haluta osoittaa
meille. Kirjassa halutaan myös kertoa lukijoille, kuinka vapaudesta ja
tasa-arvosta meidän tulee pitää kiinni. Ikinä ei myöskään saa luovuttaa.
Kirjassa on niin paljon materiaalia eri teemoiksi ja sillä on selvästi paljon
sanomaa lukijoille.
Pakko sanoa, että
lukukokemukseni oli yksi parhaista ikinä. Ihme, että pystyin edes rakastumaan
kirjaan, joka on suomalaisen kirjoittama. Itsellä kun on selvästi syvää vihaa
suomalaisia kirjoja kohtaan. Nyt kuitenkin tohdin vilkaista kirjaa ja varoen
myös saatoin avata kannen, lukea ensimmäisen luvun, ja uppoutua kirjan maailman
syövereihin. Nokkosvallankumous myös herätti yllättävän paljon ajatuksia ja
tunteita, mitä kirjoista en yleensä saa. Kirja sai minut kiehumaan vihasta,
nauramaan ilosta, itkemään surusta, eksymään hämmennyksestä. Voi kun olisin halunnut
lukea lisää Kritosta. Krito oli selvästi se, mikä sai minut kiintymään tähän
kirjaan lopullisesti. krito jäi kirjasta niin hyvin mieleen, muistan melkein
jokaisen kohdan kirjasta, missä hän esiintyi. Huomasin myös sen lähes heti
kirjassa, että Vayusta en pitäisi. En pitänyt myöskään koko
kiviverisyys-jutusta. Se ei vain iskenyt minuun niin kuin se johonkuhun iskee.
Se ei vain toimi minun päässäni. Minusta Vayu ja Dharan olisivat voineet olla
aivan normaalejakin ihmisiä, mutta kai se näin oli kirjan kannalta parempi.
Suosittelisin kirjaa
henkilöille, jotka ovat valmiita heittämään aivot narikkaan puolissa kirjan
kohtauksissa, jotka ovat valmiita lukemaan hyvää kuvailua ja omituisehkoja
kielikuvia, jotka ovat valmiita kuluttamaan elämästänsä aikaa kirjalle nimeltä
Nokkosvallankumous.
Tiia 8B