perjantai 31. lokakuuta 2014

Louis Sachar: Paahde, 2001



Paahde kertoo tavallisesta koulupojasta Stanley Yelnatsista, jonka suvussa kiertää huono-onni. Koko suku syyttävät siitä Stanleyn kelvoton-kurja-mätämuna-sikavarvas-isoisoisäänsä. Mutta miksi?     
                      
Stanley joutuu aina väärään paikkaan, väärään aikaan. Hän joutui Greenjärven leirille, koska häntä syytettiin varastaneeksi lenkkarit. Greenjärven leiri oli tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka olivat tehneet jotain lain vastaista, esim. varastanut. Leiriläiset joutuvat lapioimaan joka päivä ison kuopan, ja se kestää monta kuukautta. Sen jälkeen poikien pitäisi olla kunnollisia. Stanley saa Greenjärven leiriltä uusia kavereita. Leiriläisillä on omat lempinimensä, jotka ovat hyvin outoja.
                     
 Kirja alkaa Stanleyn kertomisesta. Kun Stanley ja hänen perheensä on esitelty, Stanley lähtee Greenjärven leirille. Leirille on hyvin pitkä matka, ja se on kuivalla aavikolla, jossa ei ole vettä.  Stanleyn eka päivä on leirillä hyvin raskas. Leirin johtaja on ankara, ja epäystävällinen. Stanleyn on aluksi hieman vaikeaa sopeutua leiriläisiin, mutta ajan kanssa hän saa kavereita. Hän saa yhden hieman paremman ystävän, kun toinen karkaa leiriltä, niin Stanley lähtee perään. Pojat joutuvat jännittäviin tempauksiin, ja löytävät jotain, joka on viety aavikolle monta sataa vuotta sitten. Kirjan lopussa Stanley ja Zero joutuvat kuoppaan, jossa on hengenvaarallisia keltatäpläliskoja. Selviävätkö pojat? Onko Stanley syyllinen rikokseen?  Palaavatko pojat leirille? Minkä pojat löytävät?
                        
Paahde-kirja oli mielestäni hyvä. Pidin siitä, että kirjassa piti itse ratkoa juonta. Kirjan kohtaukset selitettiin tarkasti, mutta ei liian tarkasti tai yksityiskohtaisesti. Suosittelen kirjaa niille, jotka tykkäävät ratkoa juonia. Kirja sopii 12–14-vuotiaille.

Alina 7b

Tapani Bagge: Suden hetki (1999)



Kirja kertoo Tomppa-nimisestä päähenkilöstä, jonka luokalle tulee uusi oppilas Tanja, johon Tomppa ihastuu. Pian Tomppa saa selville, että Tanja on eläinaktivisti.

Kirjan päähenkilö Tomppa Luukkonen on 17-vuotias. Tomppa liittyy iskuryhmä Suteen Tanjan kautta. Heti ensimmäisellä viikolla Tomppa pääsee tosi toimiin. Nimittäin he hyökkäävät kettutarhaan, mutta samana yönä oli poltettu autoja ja tehty muuta ilkivaltaa. Iskuryhmä Susi ei tiedä kuka ne teki mutta he käyttävät samaa nimeä.

Tomppa elää kaksoiselämää Tanjan ja oman perheensä välillä, Tanjan kanssa Tomppa on vegetaari eli kasvissyöjä ja perheensä kanssa Tomppa on ihan tavallinen ja syö lihaa ja kaikkea muuta mistä pitääkin. Tompan äiti on poliisi ja Tompan isä suomentaa kotona kirjoja. Iskuryhmä suteen kuuluu Tomppa, Tanja, Mira, Kivi ja Jonttu.

Kirjan tyyli on jännitys tai arkielämäänperustuva. Kirjassa on  ihan vähän kiroilua tai muita asioita jotka eivät sovi ihan pienimmille. Kirja oli mielestäni hyvä. Se ei ollut liian pitkä ja se oli kokoajan jännittävä. Kirja sopii mielestäni niille jotka haluavat lukea jännitystä.

Kasper 7B

Aleksi Delikouras: Nörtti 2 next level (2013)

Nörtti 2 kertoo Dragonslayer666 nimisen pojan elämästä. Drago tykkää pelata Battlefieldä Hege91:kköstä vastaan ja juoda Pepsiä.

Kirjassa Dragonslayerin luokka lähtee luokka retkelle Kreikkaan jonne Drago ei halua lähteä. Asiaa pahentaa mukaan lähtevä Dragon kreikkalainen isäpuoli.

Matkalla tapahtuu kaikkee hauskaa.

Pidin kirjasta ja suosittelen kirjaa kaikille. Kirja oli hauska lukukokemus. Kannattaa lukea.

Leevi 7B

Kirsti Kuronen: Vili Voipio kyhää ja kynäilee (2014)

Vili Voipio – sarjan viimeinen osa kertoo hauskasta pojasta ja hänen kavereiden kommelluksista. Vili Voipio sarjan piti jo loppua mutta lukijoiden pyynnöstä yksi teos tehtiin vielä. Vili on hassun kurinen tyyppi. Vili harrastaa breakdancea.

Kirja on niin sanotusti nuorille suunnattu kirjoitusopas. Kirja koostuu eri tarinoista ja lukijan pitää täyttää tarinoita ja runoja omin sanoin. Esimerkiksi kirjassa on annettu tehtävä lukijalle. Lukijalta kysytään satuhahmoja. Vastaukset löytyy kirjan takaa.

Kirjan tyyli on hauska. Kirjan huumori on enimmäkseen vitsejä ja kommelluksia. Useimmat kommellukset ovat tapahtuneet Vilin kanssa.

Kirja kannattaa lukea koska se on hauska. Jossain kohtaa kirja oli aika sekava. Pidin eniten kirjassa hauskuudesta. Suosittelen kirjaa 10-13-vuotiaille.


Aaron 7B

torstai 30. lokakuuta 2014

Erin Hunter: Soturikissat: Tuli ja jää 2009

Legendaaristen  soturikissojen matka jatkuu! kissanpentu Ruska, joka aikoinaan liittyi Myrskyklaaniin ja saa nimen Tulitassu on kehittynyt urheaksi soturiksi Tulisydämmeksi. Tulisydämmellä on vaikeaa, mutta klaaneilla vielä vaikeampaa. Tulisydän joutuu mitä kummallisimpiin seikkailuihin: palauttamaan Tuuliklaanin, saamaan oppilaan, joutumaan taisteluun, tapaamaan sisarensa ja salaamaan sitä, pitämään salassa parhaan ystävänsä petollisen suhteen.
           
Kirjassa on Myrsky-ja Tuuliklaanin kissojen lisäksi myös Varjoklaani, Jokiklaani ja heidän jumalansa Tähtiklaani sekä Klaaniin kuulumattomat: Prinsessa ( Ruskan sisko), Pilvipentu ( Prinsessan esikoinen),korppitassu ja paljon muita.
            
Kirja on mielenkiintoinen tarina kissojen näkökulmassa maailmalla. Kirjasta voi jäädä koukkuun. Aluksi tuntuu ettei kirjassa ole järkeä, mutta lopulta nauraa päähenkilön kanssa.
          
 Kirja sopii eläin ystäville, seikkailusta pitäville ja haaveiliolle.


Irene7a

Merja Jalo: Punainen hevosenkenkä, 2003

Kirja kertoo Kikka Lahden ja hänen kavereittensa hevoskilpailusta, jossa on pääpalkintona on punainen hevosenkenkä jota kaikki havittelevat.    
     
Kikka on iloinen hevoshullu joka rakastaa tallilla olemista. Kikan lempihevonen on Hutsaar, joka on suuri, valkoinen ori, jonka luonteessa ei ole mitään kehumista. Sivuhenkilöitä on kikan kaverit Titta, Päkä, Repe ja Siru. Tapahtumat kuvataan Kikan näkökulmasta.                                  
 
 Kirja kertoo Kikka Lahden hevoskilpailusta, jossa on pääpalkintona punainen hevosenkenkä, jonka Kikka voittaa. Kotona hevosenkenkä kuitenkin hajoa ja sen sisältä löytyy kiviä, jotka todetaan oikeiksi timanteiksi. Kikan perhe on pois kotoa ja Kikka kävelee kotiin Titta ystävänsä kanssa ja huomaa, että ikkuna on auki ja ikkunasta kipuaa alas kaksi miestä, mutta Kikka ei tunnista niitä, koska on niin pimeää. Kun miehet ovat lähteneet tytöt menevät katsomaan onko mitään viety ja mitään ei ollut viety. Seuraavana päivänä Kikka katselee hevosenkenkää mutta se ei aukea niin, kuin edellispäivänä. Siitä alkaakin todellinen mysteeri jota Kikka, Titta ja Repe. Mysteeri vie lapset hautausmaalle ja tositoimiin, jossa henki on tiukassa.
     
Minun mielestä kirja oli hyvä, koska siinä oli vähän jännitystä ja takaa-ajo tilanteita. Se ei ollut kauhean pitkä ja tekstiä oli helppo lukea. Pidin kirjan, joka hetkestä.
   
Kirja sopii kaiken ikäisille, jotka tykkäävät hevosista ja kaipaavat pientä jännitystä. Kirjaa kannattaa lukea, koska kirjaan on helppo eläytyä mukaan ja siihen tulee sellainen tunne, että haluaisi jatkaa koko ajan lukemista

Aleksiina 7B

maanantai 27. lokakuuta 2014

Louis Sachar: Riskitekijä, 2006

Kirja kertoo 17-vuotiaasta pojasta nimeltä Theodore. Hän on juuri päässyt pois pahojen poikien rangaistusleiriltä, Greenjärven leiriltä ja oli saanut töitä puutarhasuunnittelufirmasta. Theodorea kutsuttiin leirillä Kainaloksi, koska häntä pisti skorpioni leirillä ja hän valitti jatkuvasti kainalonsa kipua. Greenjärvelle hän joutui siitä syystä, että oli joutunut lukiolaisten poikien kampitettavaksi elokuvissa ja Kainalon popcornit olivat lentäneet heidän päälleen. Siitä syntyi tappelu, jonka seurauksena vanhemmat pojat joutuivat sairaalaan. Ei siitä sen enempää, leiristä voit lukea lisää Louis Sacharin kirjasta Paahde.
 
Kainalo on afroamerikkalainen iso nuorimies. Hän näyttää päällepäin pelottavalta ja väkivaltaiselta, mutta todellisuudessa on huomaavainen, hiljainen ja hyväkäytöksinen poika. Kainalon paras ystävä on kehitysvammainen yhdeksänvuotias tyttö naapurista.
 
Muita kirjan sivuhenkilöitä ovat pop-tähti Kaira DeLeon, Kairan manageri, myös Greenjärven rangaistusleirillä ollut Röntgen, etsivä Newberg sekä Kaira DeLeonin henkivartija. Kainalo on tutustunut Röntgeniin Greenjärven leirillä. Röntgen ehdottaa Kainalolle diiliä, josta saisi helppoa rahaa. Kainalo tutustuu pop-tähti Kaira DeLeoniin omituisten sattumien kautta, ja rakastuu häneen. Mihin tahansa Kaira meneekin, seuraa häntä hänen henkivartijansa, jota hän kutsuu Mäntiksi. Manageri eli Kairan äidin aviomies El Genius hoitaa Kairan asioita. Etsivä Newberg selvittää kirjassa kaikenlaisia rikoksia. Kirja on kirjoitettu kaikkitietävän kertojan näkökulmasta.
 
Kun kainalo oli päässyt pois Greenjärven leiriltä, hän päätti olla erityisen varovainen, ettei joutuisi laittomiin töihin tai syytetyksi mistään, mitä hän ei ole tehnyt. Kainalo sai töitä puutarhasuunnittelufirmasta. Eräänä päivänä hänen työmaalleen tuli myös Greenjärven rangaistusleirillä ollut poika. Poika eli Röntgen tuli ehdottamaan Kainalolle, että he voisivat trokata lippuja Kairan keikalle. Kirjan loppupuolella selviää, keneen kannattaa luottaa, ja ketkä ovat huijareita.
 
Pidin kirjasta todella paljon, se oli jännittävästi kerrottu. Suosittelen kirjaa jännityksestä pitäville.

Elina, 7.b

Pia Hagmar: Klara ratsastusleirillä (2013)

Kirja kertoo tytöstä nimeltä Klara jolla on monen mielestä ruma poni ja se ei ole kovin hyvä hyvä hyppimään esteitä tai tajua kouluratsastuksesta mitään.

 Klaran piti mennä isänsä kanssa Länsi-rannikolle kesälomaksi mutta tämän uusi tyttöystävänsä pilasi kaiken. Joten Klaran isä korvasi tapahtuneen maksamalla Klaralle ja hänen äidilleen ratsastusleirin Vadelmalaaksoon jonne he saivat ottaa huono käytöksisen, itsepäisen ja ilkikurisen poninsa, Starin, mukaan.
   
Klara on hyvin mielenkiintoinen ihminen sarjan alusta asti. Jänniä tapauksia on hyvin paljon ja upeita kokemuksia. Kirjan sivuhenkilöitä ovat: Klaran kaveri Lisa, äiti, äidin kaveri Lasse, Klaran uudet kaverit Jontte ja Janita, Lotta ja Leif. Sivuhenkilöt ovat Klaran uusia ystäviä tai muuten kavereita. Klaralla ja Lotalla ei ole kovin hyvät suhteet toisiinsa sillä Lotta osti Klaran ensimmäisen hoitoponin, Siggen, kun hän tiputti Klaran selästään. Kirja on kirjoitettu Klaran näkökulmasta.
   
Kirja alkaa Starin temppuilusta kun tämä ei suostu menemään kuljetusvaunuun. He päättävät yrittää saada Starin vaunuun remmitempulla mutta kun he rupeavat sitomaan naruja vaunuun niin poni loikkaa samantien vaunuun.

Kirjan tyylilaji on hevoset ja arkielämään liittyvä. Kirjassa kerrotaan hyvin paljon klarasta ja hänen elämästään ystäviensä kanssa.

Kirja oli todella hyvä ja pidin sen kirjoitustyylistä. Pidin siitä kun Klara, Jontte ja Janita menivät uimaan koska se oli niin toden tuntuista.

Kirja kannattaa lukea jos on kiinnostunut hevoskirjoista. Suosittelen kirjaa niille jotka ovat kiinnostuneita hevosista ja ratsastuksen ihmeellisestä maailmasta.

Jenni 7A

Marja-Leena Tiainen: KHAO LAKIN SYDÄMET

Khao Lakin sydämet, kertoo tsunamista Thaimaassa. Kirjassa Emma matkustaa Thaimaahan isoäitinsä Ullan kanssa, mutta ei ensimmäistä kertaa. Kun Emma oli kuusi vuotias, hän matkusti Thaimaahan Äitinsä, isänsä ja pikku-veljensä Kasperin kanssa, kunnes tsunami vei heidät pois. Kirjan aluksi Emma ja Ulla pääsivät lomailemaan kaksi päivää ennen kuin tsunami iski jälleen. Mutta nyt Emmalla ja Ullalla on tehtävä; etsiä se mies, joka pelasti Emman tsunamista puuhun.

Emma on tosi mukava tyttö. Kirjan sivuhenkilöitä ovat Äiti, isä, pikku-veli Kasper, Lukas, Ulla, Sumalee, Venla ja Eero.

Minun mielestäni kirja on hyvä ja suosittelen sitä 10-14 vuotiaille nuorille.

Lotta  7a                                                                      

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

Harry Potter ja liekehtivä pikari kertoo siitä kuinka 14-vuotias Harry Potter joutuu velho koulujen väliseen kolmivelho turnajaisten neljänneksi kilpailijaksi vaikka se ei ole mahdollista ja hän on ala ikäinen. Harryn huolet eivät siihen kuitenkaan lopu kun hän tapaa päivän profeetan toimittajan Rita Luodikon, joka mystillisesti on ajan tasalla kaikesta mitä tapahtuu Harrylle, vaikka hän on saanut kiellon koulun alueelle.

Sitä ennemmin kouluun saapuu uusi ja oppilaita karmiva Alastor ”Villisilmä” Vauhkomieli, joka opettaa pimeältä voimilta suojautumisen aineen. Samalla alkaa tapahtua outoja kun turnajaisten tuomareista katoaa ministeriön Barty Kyyry ja Harry näkee omin silmin kuinka pimeän lordi nousee jälleen. Selviääkö Harry turnajaisista, kuka laittoi Harryn nimen liekehtivään pikariin ja selviääkö hän pimeän lordin jälleen kohtaamisesta?

Olen kirjasta sitä mieltä, että se on lukemisen arvoinen ja tylsää ei tule olemaan. Kirjassa on hauskoja tempauksia ja mielenkiintoisia henkilöitä. Jos on Harry Potter-fani, niin lue tämä kirja.

Jari 7A

John Green – Tähtiin kirjoitettu virhe (2013)

Kirja kertoo Hazelista, tytöstä joka sairastaa kilpirauhassyöpää ja hänellä on etäpesäkkeitä keuhkoissa. Nyt tämän lukiessasi varmaan ajattelet, että kirja kertoo tytöstä, jolla on syöpä ja lopussa hän kuolee, mutta olet väärässä. Kirja sukeltaa suoraan keskelle kutkuttavaa rakkaustarinaa, joka päättyy joko hyvin tai huonosti.

Kirjassa Hazelin äiti pakottaa 16-vuotiaan tyttärensä menemään vertaistukiryhmään. Hazel ajattelee sen olevan samaa vanhaa löpinää ja jorinaa, mutta hän on väärässä. Ryhmään on tullut käymään uusi poika, Augustus, johon Hazel alkaa tutustua. Augustuksella oli luusyöpä, joka vei häneltä toisen jalan. Sen tilalla hänellä on nyt proteesi. Hazel ja Augustus alkavat viihtyä yhdessä, kunnes tapahtuu jotain mullistavaa…

Miten muutos vaikuttaa Hazelin ja Augustuksen elämään?

Kirja on lajityypiltään romanttinen ja samaan aikaan arkielämää kuvaava. Kirja kertoo hienosti Hazelin mielipiteistä, elämästä ja ajatuksista.

Pidin itse kirjasta paljon. Etenkin pidin kirjoittajan kirjoitustyylistä ja Hazelin filosofisesta, mutta silti helposti ymmärrettävästä ajattelutavasta. Mieleeni jäi kirjan kohta, jossa Augustus ja Hazel istuvat ravintola Oranjeessa ja katselevat alla virtaavaan kanavaan konfettien leijuessa heidän ympärillään. Kohta jäi mieleeni, koska se oli kuvailtu todella kauniisti ja välillä tuntui siltä, kuin olisin itse istunut Oranjeen terassilla.

Kirja kannattaa lukea, jos pitää romanttisista kirjoista, mutta en suosittele sitä kaikista herkimmille lukijoille.

Ada 7a

Kirsti Kuronen: 4x100, 2013

Kirja kertoo neljästä tytöstä, Seelasta, Jeminasta, Hertasta ja Islasta. He kaikki harrastavat viestijuoksua, jonka myötä heistä on tullut parhaimpia ystäviä. Mutta juuri ennen tärkeitä kisoja Jemina muuttaa pois. Mitä tytöt tekevät? He tarvitsevat yhden tytön Jeminan tilalle. Tyttöjen valmentaja ”Hökke” ehdottaa uutta tyttöä tilalle, mutta mitä muut ajattelevat hänestä.
      
Mielestäni kirjassa ei ole yhtä päähenkilöä vaan monta. Kirjan päähenkilöiksi muodostuu Seela, Jemina, Hertta ja Isla. He kaikki ovat 8-luokkalaisia ja samassa koulussa. Kaikki ovat todella samanlaisia, haluavat toteuttaa unelmiaan. Sivuhenkilöitä ovat mm. Valmentaja ”Hökke”, Siri ja tyttöjen perheet. Kuvittelen päähenkilöt urheilullisina ja normaaleina tyttöinä. Kirjaa kertoo yksi tytöistä, Isla.
     
Kirjan juoni on selkeä ja mielenkiintoinen. Tytöt valmistautuvat tuleviin juoksukisoihin, kunnes Jemina saa tietää, että joutuu muuttamaan pois ja jättämään ystävänsä. Jeminan lähdön jälkeen tyttöjen valmentaja ehdottaa Jeminan tilalle seiskaluokkalaista Siriä. Kun Siri saapuu ensimmäisiin treeneihinsä muut hämmästyvät, hänellä on lenkkarit ei kunnon juoksuvaatteita. Muut tytöt eivät oikeastaan pidä Siristä, vaikka hän onkin todella nopea. Mutta totuus on että Siriä ei edes kiinnosta juokseminen… Isla ystävystyy Sirin kanssa, mitä muut siitä ajattelevat ja mitä Siristä paljastuu.
    
  Kirja on arkielämää kuvaava nuortenromaani. Kirja on urheilullinen ja sopii varsinkin juoksusta pitäville. Kirjassa kuvaillaan nuorten viestijuoksu- kisoja ja elämää.
    
  Kirjaa oli mukava lukea, välillä jopa jännittävää. Pidin siitä, että pikkuhiljaa kun luit kirjaa eteenpäin, kirjan henkilöistä paljastui uusia asioita, se oli jännittävää ja mahtavaa luettavaa. Suosittelen kirjaa urheilusta pitäville. Kirja kannattaa lukea, koska se on mielenkiintoisesti kuvailtu ja kirjoitettu.


Tiia.M 7B

Suzanne Collins, Nälkäpeli, 2008

Nälkäpeli kertoo 16 vuotiaasta Katniss Everdeenistä, joka asuu vyöhykkeellä 12. Vyöhykettä kutsutaan Saumaksi. Katniss uhraa itsensä nälkäpeliin pikkusiskonsa Primin puolesta. Nälkäpelissä nuoret pakotetaan haastaviin tehtäviin. Viimeinen hengissä säilynyt on pelin voittaja.
         
Katniss on 16 vuotias tyttö, joka asuu äidin ja pikkusiskonsa kanssa. Suurena elonkorjuupäivänä järjestetään nälkäpeli, johon hän osallistuu Primin puolesta. Vastaansa hän saa Peetan, samanikäisen pojan. Peli on pitkä ja sen aikana tapahtuu kaikenlaisia käänteitä.
         
Nälkäpelistä saa paremmin kiinni, kun lukee kirjan, koska kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisemmin ja myös henkilöiden ajatukset tulevat hyvin esille. Se on myös todella koukuttava ja tarinaan on helppo samaistua. Nälkäpeli on mielestäni todella hyvä. Se sopii kaikenikäisille lukijoille, jotka pitävät pienestä jännityksestä.
         
Tykkäsin kirjasta paljon ja siinä kerrottiin todella yksityiskohtaisesti. Kirjaan oli helppo samaistua ja henkilöiden ajatukset kerrottiin, niin ymmärsin koko tarinaakin paremmin.


Pihla 7b

Mika Wickström Hienoosokeria (1991)

kirja kertoo Masasta jolle futis on kaikista tärkeintä kunnes hän tapasi Tiian. Masa on lukiolainen poika joka rakastaa futista mutta kaikki muuttuu kun hän tapaa Tiian. Kirja kertoo Masan elämästä. Kirjassa seikkailee Masan lisäksi Tiia Pera Edi ,Liisa,Maija, Jampe, Mutsi, Faija, 

Antti 7B 

Cathy Hopkins: Tuhannen taalan tytöt (2011)

Jess veljensä kanssa joutuu muuttamaan heidän äitinsä kuoleman jälkeen heidän isänsä kanssa kinghtsbridgeen. Joka on rikkaiden ja julkisuuden henkilöiden asuin kortteli, jossa Jessin isä on työntekijöiden johtaja. Alussa kaikki on mukavaa ja hienoa Jessin mielestä. Pian kaikki alkaa kuitenkin mennä huonompaan suuntaan. Kaikki on Jessiltä kiellettyä ja julkkikset ovat oikeita nirppanokkia. Jess kuitenkin esittää kaiken olevan täydellistä ystävilleen. Ei kuitenkaan kestä kauaa kun kaikki alkaa kääntyä parhain päin.

Kirjan päähenkilö Jess on teini ikäinen tyttö joka elää normaalia teinitytöt elämää. jessillä on 3 parasta ystävää jotka ovat Pia Flo ja Meg. On myös  Alisha joka asuu rikkaiden asuin korttelissa hän on Jessille aina hyvin ilkeä. Jessin isä on hyvin kiireinen töissä eikä vietä Jessin kanssa paljoa aikaa. Jess on ihastunut Tomiin ja jes luulee että Tom pitää myös Jessistä.

Juoni on mielestäni hyvä ja kirjassa sai nauraa myös välillä. Pidin kirjassa melkeimpä kaikista kohdista. Kirja oli myös mukaansa tempaiseva. Henkilöistä oli tehty tavallisia ihmisiä ja diivailevia julkkiksia. Jess elää normaalin tytön elämää alussa mutta kaikki muuttuu kun hän muuttaa julkkisten ja rikkaiden kortteliin.

Suosittelen kirjaa 11 vuotisille ja siitä eteenpäin. kirja kannattaa lukea jos pitää tyttöjen kirjoista. Kirja kuvaa nuorten arkieläämää.

Senni 7b

J.K. Rowling. Harry Potter ja Azkabanin vanki. Julkaistu 2014 (uusi painos)

Kirjassa Harry Potter on ollut Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa jo kaksi vuotta ja hän on päässyt kolmannelle luokalle. Hänelle on tullut uudella luokalla paljon uutta opittavaa ja uusia aineita joten hänen on lähdettävä ostamaan uusia kirjoja.

Kun kirjat on ostettu, hän kuulee, että vaarallinen Sirius Musta on paennut Azkabanin vankilasta ja lähtenyt etsimään Harrya. Harryn harmiksi vaaralliset ankeuttajat ovat tulleet etsimään Sirius Mustaa. Harrya hävettää myös se, kun aina ankeuttajan läsnäollessa Harry pyörtyy. Miten Harry selviää tappajasta, joka jahtaa häntä ja ankuttajista, joista on kertynyt todellinen vaiva?

Kirja pää- ja sivuhenkilöitä ovat Harry, Ron, Hermione ja Tylypahkan oppilaat ja opettajat sekä Sirius Musta.

Oma mielipiteeni kirjasta on ainoastaan positiivista. Kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen ja paljon parempi kuin elokuva. Kirjaan on helppo uppoutua ja se on mukavaa luettavaa 11-vuotiaista ylöspäin. Kirja tyyli on fantasia. Minun mielestäni kirjan jännittävä kohta alkaa siitä, kun professori R.J. Lupin alkaa olla poissa pimeyden voimilta suojautumisen tunneilta, ja muut opettajat väittävät että hän on sairaana. Kirja oli erittäin hyvä lukukokemus. Kannattaa toki lukea myös muut Harry Potter kirjat.


Miika 7B

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox? (2008)

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Jennasta, joka herää vuoden kestäneestä koomasta ja aloittaa hitaan toipumisen. Hänellä ei ole mitään muistikuvia ajasta ennen kolaria. Kodissaan Jenna katselee videoita hänen elämänsä varrelta, mutta ei tunnista niistä itseään. Onko kuvissa esiintyvä henkilö oikeasti hän?
 
Pikku hiljaa Jenna alkaa muistamaan, isä oli siis oikeassa. Muistojen mukana tulee kysymyksiä, joihin kukaan ei halua kertoa vastausta. Mitä onnettomuudessa ja sen jälkeen oikein tapahtui?
 
Jenna Angelina Fox on utelias ja määrätietoinen tyttö. Hänen äiti, Claire, ei halua paljastaa Jennalle totuutta, koska ei uskalla. Jennan isä on lääkäri ja työskentelee Bostonissa. Jennan mummi, Lily, on Jennalle tärkeä, vaikka välillä tuntuu siltä, että hän ei pidä Jennasta.
 
 Mielestäni kirja oli todella hyvä. Siinä Jenna etsii itseään ja minun oli helppo samaistua Jennaksi, koska kirja oli kirjoitettu Jennan näkökulmasta. Pidin kirjan välissä olevista sivuista, joissa kerrottiin Jennan omia ajatuksia runon muodossa.

Jenna K. 7B

J.R.R.Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (1985)

Hobitti on tarina yhdestä vorosta, jonka nimi on Bilbo Reppuli. Bilbo Reppuli asuu kolossansa maan sisällä. Bilbolla ei ole perhettä. Hän asuu yksin kolossansa.
 
 Mutta kun velho Gandalf valitsee Bilbon mukaansa retkelle ”sinne ja takaisin”, edessä onkin lähtö vaarallisille poluille. Takaisin pitäisi saada lohikäärme Smaugin varastama kääpiöiden aarre. Vaikka vaaroja riittääkin matkalla, haasteiden keskellä pienestä ja pelokkaasta mutta tavattoman sinnikkäästä hobitista kasvaa todellinen sankari.
 
Eräänä päivänä hobitti istuu tuolilla pihalla. Eteen tupsahtaa vanhan näköinen mies. Hänen nimensä on Gandalf. Hän on siis velho. Gandalf pyytää Bilboa seikkailulle, jonka tavoitteena on saada takaisin Smaug- lohikäärmeen varastama kääpiöiden aarre.
 
Aarteen omistaja on Thorin Tammikilpi. Hänellä on sukulaisia paljon maailmalla. Hänellä on kumppanikääpiöitä. Heidän nimensä olivat Balin, Dwalin, Dori, Nori, Ori, Oin, Gloin, Bifur, Bofur ja Bombur.
 
 Suosittelen tämän kirjan lukemaan, jos tykkää fantasiasta. Sopii myös noin 12-14-vuotiaille.Seikkailut olivat parasta kirjassa. Paras lukemani kirja ikinä.

Miro 7.B

Mary Burton, Seurapiirimurha (2010)

Tarina kertoo toimittajasta ja etsivästä kun, he selvittävät rikkaan Kit Westlaken murhaa ja katoamista. Toimittajan ja etsivän suhde kasvaa tarinan mukana.
Kirja alkaa siitä kun Kitin murhasta on kulunut jo yksi vuosi. Toimittaja Tara halusi ottaa jutun taas esille.
Poliisipäällikkö sanoi etsivä Alex Kirklandille että hän auttaisi Taraa. Taralle sattui autokolari, hän joutui sairaalaan illaksi, Kirkland puhui lääkärille niin kauan kuin hän päästäisi Taran menemään.
Pari etsii tietoa ympäri Amerikkaa kysellen Kitin läheisiltä.
Kirjassa kerrotaan ehkä liiankin tarkasti kaikki yksityiskohdat ja muut turhemmat osiot. kirja oli ihan hyvää luettavaa. Kirja herätti kiinnostusta ja uteliaisuutta. Suosittelen kirjaa kaikille 13+ vuotiaille.
aleksi    7B

Michelle Paver: Liekehtivä Leijona

Liekehtivä Leijona kirja on toinen osa Hylaksen ja Pirran tarinasta, joka kertoo heidän seikkailustaan Akeassa ja muualle ja myös heidän taistelustaan Variksia vastaan.

Kirja kertoo kolmesta päähenkilöstä, köyhästä Hylas-pojasta jonka äiti on laiminlyönyt kasvatusvelvollisuutensa, ylipapittaren tyttärestä Pirrasta, joka eli erinomaisissa oloissa,
sekä leijonanpennusta, nimeltään Täystuho, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan. He seikkailevat muinaisessa Kreikassa (1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua) Thalakrea- nimisellä saarella.

Tarinassa Hylas on hukannut sisarensa, ja etsii tätä.
Etsintämatkallaan Hylas joutuu Varis-sotilaiden toimesta siepatuksi, ja häneltä riistetään hänen löytämänsä tikari.
Pirra, joka oli karannut ylipapittaren luota, tapaavat. He ovat entuudestaan tuttuja sarjan ensimmäisestä osasta lähtien.

Kirja on fantasiakirja, joka on koukuttava salaperäisellä tarinallaan.
Suosittelen kirjaa kaikille seikkailusta pitäville 11-14 vuotiaille.

Lauri 7B