lauantai 26. lokakuuta 2013

Philip Pullman – Uudenkujan sakin uroteot (1994)

Kirja kertoo Lambethin Uudenkujan sakin lasten teoista. Kirjan päähenkilöitä ovat kolme nuorta poikaa, Dippy, Salama Dobney ja Benny. Salama Dobneyn Salama nimitys tulee siitä, kun hän veti Alasuon sakin Rusentaja-Watkinsia turpiin salaman nopeudella, sillä Watkins oli puhunut rumasti Salaman äidistä. Kirjan muita henkilöitä ovat Salaman isä, italialaisperäiset kaksoset Angela ja Zerlina, Bridie Malone ja hänen pikkuveli Hotko, joka syö kaiken kalanpäistä vahanukkeihin. Tämä sakki saa päähänsä tehdä oman vahanuken, ja malliksi sopii hyvin paikallinen kastanjanmyyjä.

Pian kuitenkin Uudenkujan sakki joutuu pulaan kylästä löytyneiden väärennettyjen rahojen takia ja hämäräperäiset miehet alkavat ahdistella heitä. Myös Salaman isä pidätetään. Uusikujalaiset tarvitsisivat nopeasti apua asiaan.

Juonessa on paljon hyviä käänteitä, mutta niistä huolimatta juonessa pysyy kiinni. Myös jännitystä kirjassa on, esimerkiksi vedonlyöntejä, rikollisen etsimistä ja paljon muita rikos juttuja. Vaikka kirja on jo vanha, siinä on kuitenkin paljon samoja asioita kun nykypäivänäkin, esimerkiksi kaverit ja leikit.


Kirja oli mukavaa luettavaa, vaikkakin vähän tylsä. Suosittelen kirjaa 10-14 vuotiaille, sopivasti jännitystä sen ikäsille ja huumori sopinee hyvin nuorille.

Anssi 8b

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti